keskiviikko 18. syyskuuta 2013

See'ya Sydney, G'day Brisbane!

Viimeinen päivä Sydneyssä oli paria pientä sadekuuroa lukuunottamatta aurinkoinen ja lämmin. Päivän aikana vierailin The Rocksin alueella, Sydney Harbour Bridgellä ja Sydney Wildlife -eläintarhassa, jonka jälkeen iltalennolla Brisbaneen.

Hotellin check outin jälkeen matkasin metrolla Circular Quayihin, jossa tutkimatta oli vielä oopperatalon vastakkainen puoli The Rocks. Circular Quay oli muinoin paikka, johon Sydneyn ensimmäiset siirtolaiset ja tuomitut vangit saapuivat laivoillaan. Vangeista ja työläisistä suurin osa sijoitettiin lahden länsipuolelle kivikkoiselle alueelle, joka mielikuvituksettomasti nimettiin The Rocksiksi.
Nykyään alue on täynnä kaikkea hienoa ja uutta, mm. Sydneyn nykytaidemuseo löytyy The Rocksista, mutta alueella on myös paljon vanhoja historiallisia rakennuksia uusien seassa, esim. Sydneyn (ja ehkä jopa koko Australian) vanhin hotelli Australian Hotel. Lyhyen tutustumiskierroksen jälkeen poikkesin The Rocks Discovery -museossa, joka kertoo kattavasti alueen historiasta. Sisäänpääsy museoon on maksutonta, mikä on harvinaista hupia, sillä Sydneyssä lähes kaikki paitsi hengitysilma tuntuu olevan maksullista.

Australian Hotel


The Rocksista jatkoin hämmästelemään Sydney Harbour Bridgeä, joka on kieltämättä komea silta. Yksi sillan graniittipilareista on avoin kiivettäväksi, ja sisäänpääsy tornin katselutasanteelle oli $11. Sisältä porraskäytävien varrelta löytyy myös kattava tarina ja kuvia sillan rakentamisen vaiheista ja muutenkin sillan historiasta. Katselutasanteelta oli erinomaiset näkymät satamaan, oopperatalolle ja sillalle, ja kova tuuli teki kokemuksesta astetta hurjemman.

 Oopperatalo ja Circular Quay kuvattuna Sydney Harbour Bridgen pilarin katselutasanteelta
  
Turisti ja silta
 
Sillan jälkeen hyppäsin Circular Quayssä lauttaan, jolla seilasin Darling Harbouriin. Kohteena Sydney Wildlife -eläintarha, jossa noin $34 sisäänpääsymaksua vastaan pääsi ihmettelemään Australian rikasta eläinvalikoimaa. Oli ötököitä, perhosia, käärmeitä, hämähäkkejä, vompatteja, kaiken maailman hiirulaisia, lepakoita, kenguruita, koalia ja vetonaulana suuri ja mahtava krokotiili. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka, ja vaikka turisteja oli melko paljon, tuntui eläintarhan kulkureitti lähes autiolta verrattuna Singaporen Sea Aquariumiin, jossa ei meinannut mahtua edes kääntymään.

 Nälkäinen koala
 
 Uninen koala
 
 Stillkuvasta ei näe, mutta vompatti rapsutti ahteriaan kiviseinään
  
 Pieni krokotiili
 
 Vähän isompi krokotiili
  

Darling Harbourista kävelin vielä Hyde Parkin puistoon, josta hotelliin hakemaan laukkuja ja junalla lentokentälle. Se oli sitten heissulivei Sydney!

Kaupungista päällimmäisenä mieleen jäivät:

Nähtävyydet.
Oli Circular Quay oopperataloineen, Royal Botanic Gardens, Sydney Harbour Bridge, ja vaikka mitä muuta ihmeteltävää. Suurimman osan nähtävyyksistä voi näkeä ja kokea ilmaiseksi, mutta heti, jos haluaa vähänkään ”syventää” kokemusta (esim. käydä kiertämässä oopperatalon sisällä), saa keventää lompakkoaan. Sydneyn elämykselliset vetonaulat kuten Wildlife, Sealife, Madame Tussauds -vahakabinetti, Sydney Tower Eye, yms. maksavat 30-70 dollaria (1 aussidollari = 0,70e) per nassu riippuen hieman siitä, millaista kokemusta hakee. Turisti-infoista saa useimpiin nähtävyyksiin 10-20% alennuskuponkeja, jos hoksaa kysyä.

Kaupungin monikulttuurillisuus.
Venäläinen shuttlebussikuski, malesialainen hotellivirkailija, intialaisia siivoojia, kiinalainen pizzeriatarjoilija, ghanalainen ja kambodzalainen taksikuski, iranilainen lähikauppamyyjä, yms. Ja nämä olivat vain ne joiden kanssa olin itse tekemisissä. Sydney on täynnä asukkaita kaikkialta maailmasta, joten aitoa ”down under”-Australian tunnelmaa ei kannata täältä odottaa. Yksi huomattavimmista monikultturillisuuden hyödyistä on kuitenkin se, että kaupungissa on tarjolla paljon ruokailuvaihtoehtoja ja kauppoja eri maailman kulttuureista.

Kalliit hinnat.
Sydney on kallis paikka, sen myöntävät paikallisetkin. Parin kolmen tähden hotellista voi hyvin varautua maksamaan yli 70-80e/yö, tosin siihen hintaan voi hyvällä tuurilla saada viime hetken tarjouksilla neljänkin tähden hotelleja (1 hlö). Viikonloput ovat kalliimpia, ja oma ensimmäisen yön hotellini Potts Pointissa maksoi 87e lauantaiyöltä, vaikka huone ei ollut kovin hääppöinen.
Backpackers-hostelleista saa yösijan parhaimmillaan noin parillakymmenellä eurolla, mutta silloin vieressä todennäköisesti kuorsaa 5-8 muutakin reissaajaa, eikä privaattivessasta kannata elätellä toivoa. Backpackers-paikkoja on kuitenkin todella paljon, joten pienen budjetin matkaajalle on runsaasti vaihtoehtoja.
Eniten Sydneyssä kuitenkin ärsytti kaikki ylimääräiset maksut, joita peritään häpeilemättä. Ilmaista nettiä ei löydy juuri mistään, esim kahviloissa tai baareissa, joista wifi löytyy joutuu vähintään ostamaan juoman saadakseen salasanan. Hotellit perivät netistä aivan järjettömiä kiskurihintoja ($5-10/tunti, tai jopa $22 vuorokaudesta). Toinen ärsyttävä lisäkulu on lentokentälle matkustaminen. Siinä missä junalla pääsee keskustan alueella liikkumaan vähintään viisi pysäkinväliä alle $4, maksaa lentokentälle samalla junalla matkustaminen $16-18! Vain siksi, että päämäärä on lentoasema. Taksitkin perivät lentokentälle kuljettamisesta tai sieltä lähtemisestä tyyliin $12 aloitusmaksun, minkä vuoksi lentokenttämatka taksilla tekee vähintään $50 loven lompakkoosi.
Käveleminen ja hengittäminen on sentään ilmaista – ainakin toistaiseksi.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mieleen jäivät ne monet tavat, jolla kaupungin vanhaa teollisuussatamakaavaa on ”kierrätetty” nykyaikaan. Sen sijaan, että Sydneyn satamaa ympäröivät vanhat teollisuuslaiturit (eng: wharf) olisi hävitetty ja niiden tilalle rakennettu kalliisti jotain uutta, on ne muutettu asuinrakennuksiksi, hotelleiksi, ravintoloiksi, museoiksi, yms. Esimerkiksi aiemmin mainittu Woolloomooloon Finger Wharfin ravintola- ja viihdekeskus, sekä Pyrmont Baystä löytyvä National Maritime Museum ovat vanhoja teollisuuslaiturirakennuksia. 

Vanhoja teollisuuslaitureita, nykyisiä asuintaloja Pyrmont Bayssä

  
Ihmiset Aussilassa ovat selkeästi kohteliaampia ja avoimempia kuin singaporelaiset, ja suurin osa paikallisista juttelee kanssasi ja neuvoo tarvittaessa mielellään. Yleinen tervehdys Australiassa on ”How'ya doin'?” tai ”How'r'you?”, johon kuuluu vastata todellisesta voinnistaan riippumatta ”Good, how are you?” ennen asiansa esittämistä, vaikkei kumpikaan osapuoli yleensä aivan kirjaimellisesti ole kiinnostunut toistensa voinnista. Tähän kannattaa varautua :)

Lentolaite Brisbaneen

Lento Sydneystä Brisbaneen oli Qantasilla ja koneena Boeing 737-800, joka on tuttu näky Suomessakin mm. Norwegianilta ja Ryanairilta. Toisin kuin näissä kahdessa Qantas kuitenkin tarjosi vähän reilun tunnin kotimaan lennolla lämpimän ruuan viineineen, mikä oli meikäläiselle melkoinen kulttuurishokki! Suomessa saa olla kiitollinen, jos vastaavan pituisella kotimaan lennolla tarjotaan edes teetä!

Brisbanessä on lämpimämpää kuin Sydneyssä, päivisin lähes +30 ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Vietän täällä tosin vain vajaat pari päivää, jonka jälkeen suuntaan hieman etelämmäksi Gold Coastille, josta löytyy paljon hiekkaisia rantoja. Sitä ennen edessä on loppupäivä kaupunkia kierrellessä ja huomenna vierailu Brisbanen aluelennonjohtoon suomalaisen Ilpo Vitikan johdolla, joka on siellä töissä. Tästä lisää huomenna!

- Maikou

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti