Outro

Matkaan lähdöstä on aikaa päivää yli kuukausi ja kotiinpaluusta kaksi päivää, jotka ovat menneet lähinnä jetlagista toipumiseen.

Lento Aucklandista Hong Kongiin oli Cathay Pacificillä, joka oli viimeistä penkkiä myöten täynnä. Ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi, mutta turistiluokka oli kovin ahdas, ja oman tilan puutteen vuoksi en saanut nukutuksi yhtään. Kaksi leffaa, puoli tuotantokautta Frendejä ja yhteensä 11 tuntia myöhemmin saavuimme Hong Kongiin puolisen tuntia aikataulusta myöhässä.
Parin tunnin odottelun jälkeen jatkoin matkaa Helsinkiin Finnairilla, joka oli lentona huomattavasti miellyttävämpi kokemus (nukuin noin puolet matkasta). Tilaa oli enemmän, etenkin kun viereinen penkki oli tyhjä, ja ruoka oli hyvää, vaikka suomalaisten lentoemojen ja fantsujen stuerttien palvelu olikin ehkä koko reissun nyrpeintä. Ihme sinänsä sillä menomatkalla Finnairin henkilökunta oli paljon ystävällisempää.

Saavuin sumuiseen ja viileään Helsinkiin vähän aamukuuden jälkeen. Passintarkastus oli ohi öbaut neljässä sekunnissa ja laukut tulivat samantien. Näitä pieniä toimivia asioita ei kyllä aina osaa tarpeeksi arvostaa. Kotiin matkustin paikallisbussilla, jossa erotuin hieman muusta aamu-uneliaasta joukosta pukuni ja kahden matkalaukkuni kanssa.

Ilmailuhörhön matka maailman toiselle puolelle oli päätöksessään tiistaina klo 7:10. Tuntuu kuin olisin ollut matkalla ikuisuuden, mutta toisaalta tuntuu taas, että kuukausi meni aivan hujauksessa - kuten kaikki rahanikin. Reissu oli kuitenkin mieletön kokemus, jota on varmasti hyvä muistella sitten joskus kiikkutuolissa (liekkikuvioidussa sellaisessa tietenkin).

Kaikissa maissa oli puolensa, niin hyvät kuin huonotkin. On vaikea vastata aivan suoraan kysyttäessä, mihin suosittelisin eniten matkustamista, sillä se riippuu täysin siitä mitä matkaltaan hakee.
Jos haluaa lämpimän kaupunkiloman ja shoppailla paljon, kannattaa ehdottomasti lähteä Singaporeen.
Jos haluaa nähdä suuria kaupunkeja, mutta myös luontoa, eksoottisia eläimiä ja surffata valtavilla aalloilla, kannattaa ehdottomasti lähteä Australiaan.
Jos haluaa nähdä käsittämättömän upeita maisemia, maistella laatuviinejä ja nähdä lampaita, kannattaa ehdottomasti lähteä Uuteen-Seelantiin.
Kokemukseni perustuivat loppujen lopuksi hyvin lyhyeen aikaan, joten en pidä itseäni minään näiden maiden asiantuntijana. Toivottavasti tämän blogin kirjoitukset voivat kuitenkin antaa edes vähän eväitä jollekin, joka harkitsee sinnepäin maailmaa matkustamista.

Kokosin lopuksi listan matkani topeista, flopeista ja satunnaisista tilastoista.

Kaupungit ja kylät:

Suosikkini Uudessa-Seelannissa: Queenstown
Suosikkini Australiassa: Brisbane
Suosikkini Singaporessa: Singapore 
Kuumin: Singapore (+31°C)
Kylmin: Queenstown, NZL (+5°C)
Erikoisin: Arrowtown, NZL
Sateisin: Wellington, NZL
Aurinkoisin: Gold Coast, AUS
Haisevin: Rotorua, NZL
Modernein: Singapore
Vanhanaikaisin: Arrowtown, NZL
Paras suurkaupunki: Brisbane, AUS
Huvittavin paikannimi: Horohoro, NZL 
Jellonan suosikki: Surfers Paradise (ranta)

Mukavin lentomatka: Hong Kong - Helsinki (Finnair)
Epämukavin lentomatka: Auckland - Hong Kong (Cathay Pacific)
Paras palvelu lennolla: Singapore - Sydney (British Airways)
Huonoin palvelu lennolla: Hong Kong - Helsinki (Finnair)
Paras lentokoneruoka: British Airways
Huonoin lentokoneruoka: Jetstar (sitä ei ollut)
Erikoisin lentomatka: Gold Coast - Auckland (Jetstar). Koneeseemme osui salama lähestymisen aikana.
Paras lentokenttä: Changi, Singapore
Huonoin lentokenttä: Gold Coast, Australia
Paras lennonjohtovierailu: Sydney, Australia
Missä lennonjohdossa olisin mieluiten töissä: Aucklandin torni
Onneksi tein: Nevis Highwire Bungy
Onneksi kävin: Mt.Sunday, NZL
Olisin voinut jättää väliinkin: Sentosa, Singapore
Missä olisin halunnut vielä käydä: Ninety Mile Beach (NZL), Koala Sanctuary (Brisbane, AUS), 1-Altitude Bar (Singapore)

Hotellit top 3: 
1. Rydges Lakeland Resort, Queenstown, NZL
2. The Inchcolm, Brisbane, AUS
3. Glengary B&B, Picton, NZL

Hotellit flop 3:
1. 234 Ilam Road, Christchurch, NZL
2. Kiwi International Hotel, Auckland, NZL
3. Eton House, Brisbane, AUS

Kallein hotelliyö: Albert & Victoria Court, Sydney, AUS (n.87e)
Halvin hotelliyö: 234 Ilam Road, Christchurch, NZL (n.37e)
Kallein ravintolalasku (ruoka+juoma): $30 NZD = n. 18,40e (One Red Dog, Wellington, NZL)
Halvin ravintolalasku (ruoka+juoma): $5 SGD = n. 3e (Food court, Singapore)
Paras ruoka: Rabbit pasta (One Red Dog, Wellington, NZL)
Huonoin ruoka: Prawns on rice (Joku korealainen läävä, Auckland, NZL)
McDonald's -aterioita syöty: Neljä
Paras kahvi: Robert Harris Cafe, Rotorua, NZL
Viihtyisin baari: Irish Bar, Arrowtown, NZL
Nerokkain baarin nimi: Tequila Mockingbird, Christchurch, NZL
Kauneimmat naiset: Australia
Paras museo: Omaka Aviation Heritage Centre, Blenheim, NZL
Huonoin museo: National Museum, Singapore
Paras taksikuski: Sydney
Huonoin taksikuski: Singapore
Parhaiten onnistunut blogiteksti: Road trip: Arrowtown-Mt.Sunday-Christchurch-Kaikoura
Blogiteksti johon vähiten tyytyväinen: Airways New Zealand lennonjohtovierailu Christchurchissä
Onneksi otin mukaan: Reppu
Täysin turhaan mukaan: Kahdet tuulihousut
Positiivisin yllätys: Singaporen metro
Pahin pettymys: Weta Cave
Pahin vastoinkäyminen: Jetstarin sekoilu Gold Coastin lentoasemalla, minkä vuoksi meinasin jäädä lennolta.
Pahin läheltäpititilanne: Pudotin läppärin vahingossa maahan Singaporessa, jolloin kulma hajosi (onneksi vain se).
Paras valokuva:

 Huonoin valokuva:

Kolme tekemääni asiaa, joita voin suosittella:
1) Lennä Queenstowniin ja näe vuoristomaisemat ilmasta 
2) Vuokraa auto Uuden-Seelannin Eteläsaarella
3) Ylitä itsesi hyppäämällä benjihyppy

Kolme asiaa, jotka tulen muistamaan:
New Zealand: Vuoret, järvet, lampaat
Singapore: Kuuma, kostea, hiki
Australia: G'day!, How'r'yyou?, Gow'ferit!

Matkani motto: "No, try not! Do, or do not. There is no 'try'." -Yoda



Tämä tarina alkaa olemaan nyt tässä. Edessäni on paluu arkeen, joka jatkuu kotona Suomessa jälleen tavallisena ja tylsänä. Suuret kiitokset ja kunnioitukset kaikille, jotka ovat jaksaneet näitä tarinointejani lukea. Kysymyksiä, kommentteja ja hävyttömiä törkeyksiä voi edelleen lähettää osoitteeseen miko.maatta@gmail.com.

Matkailu avartaa ja itsensä haastaminen kannattaa. Now there's a lesson in life.

Over and out.

- Maikou

Aucklandin lennonjohtovierailu

Tutkimusmatkani viimeinen lennonjohtovierailu oli sovittu maanantaiaamuksi Aucklandin torniin. Vierailun isäntänä toimi Geoff Feisst, joka auttoi minua paljon muidenkin Uuden-Seelannin lennonjohtovierailujen järjestämisessä. Palkinnoksi toin miehelle ja muulle torniväelle pussillisen aitoa suomalaista salmiakkia.

Auckland on Uuden-Seelannin vilkkain lentoasema, ja suurin osa ulkomaanlennoista tapahtuu täältä. Suureen liikennemäärään nähden liikennealue, asematasot ja terminaalit ovat yllättävän pieniä. Lentokentällä on jopa vähemmän pinta-alaa kuin Helsinki-Vantaalla, vaikka liikennemäärät ovat merkittävästi suuremmat kuten myös kentällä operoivat lentokoneet. Esimerkiksi Emirates lentää Aucklandiin kolmella A380:llä.
Vilkkaasta liikenteestä ja siitä huolimatta, että käytössä on vain yksi kiitotie, Auckland ei kuitenkaan vielä toimi kapasiteettinsa äärirajoilla kuten esimerkiksi Brisbane, mutta suurille laajennuksille alkaa olla tarvetta lähivuosina. Tornin pohjoispuolelle on suunniteltu uutta kiitotietä, mutta projekti on ollut kustannussyistä jäädytettynä jo vuosikausia.

Aucklandin lennonjohtotorni

  

Lentoasema avattiin 60-luvun loppupuolella, ja nykyään käytössä oleva lennonjohtotorni on alkuperäinen, mikä tekee siitä lähes fossiilin verrattuna moniin muihin vastaaviin lentoasemiin maailmalla. Se on myös yllättävän matala (Brisbanen torni on lähes puolet korkeampi).
Tornin työtila on myös melko pieni, mutta työpisteitäkin on vain kolme: Tower, Ground ja Clearance Delivery. Superia ei ole erikseen. Vuorossa on päiväsaikaan neljä lennonjohtajaa, joista yksi on vuorollaan tauolla. Yhteensä tornin palkkalistoilla on vähän päälle 20 lennonjohtajaa.

 Tornin työpisteet vierekkäin. Vasemmalla Tower, keskellä Ground, oikealla Clearance Delivery

  

Suomalaista laatuosaamista! Tuuli- ja ilmanpainemittaristo on sama Vaisala, jota Suomessa käytetään nykyään varamittaristona.

  

Työpisteissä käytetään Helsingin tavoin eStrip-liuskajärjestelmää, jota kaikki tornin lennonjohtajat kehuivat vuolaasti. Vanhan liiton karjuja on kuulemma vaikea saada mukaan näihin tulevaisuuden hömpötyksiin, mutta eStrip-järjestelmän vastustajat ovat kovasti hiljentyneet sen käyttöönoton jälkeen.
Aucklandin torni vaikutti kolmen tunnin tarkastelujakson perusteella miellyttävimmältä työpaikalta verrattuna aiemmin näkemiini. Tekemistä on jatkuvasti, mutta työ ei ole läheskään niin hektistä kuin esimerkiksi Sydneyssä ja Brisbanessa. Tornista on myös erinomainen merinäköala!

 Näkymää tornin parvekkeelta ulkomaanterminaalin suuntaan.

  

 Ja sama kotimaanterminaalin suuntaan.

 

 Air New Zealand Boeing 737, eli "puttepossu".

 

 Moni Air New Zealandin kone, kuten tämä Boeing 777, on värjätty Uuden-Seelannin "The All-Blacks" -rugbymaajoukkueen väreihin. Rugby on tässä maassa todella iso juttu!

 

 Kaksi All-Blacks -konetta. Pienempi on Airbus A320.

  
Toinen osa Aucklandin lennonjohtoyksikköä on alakerran valtamerialuelennonjohto eli OAC (Oceanic Area Control), jonka vastuuilmatila on suoraan sanottuna valtava. OAC on ainoa yksikkö Uudessa-Seelannissa, joka antaa Christchurchin keskuksen lisäksi tutkapalvelua.

OAC:ssa on kaksi varsinaista työpistettä, joista yksi on "tavallinen" pienehkö aluelennonjohtosektori Aucklandin ympärillä, ja se toimii samalla Skylinen järjestelmällä kuin Christchurchissä. Viereisestä pisteestä taas johdetaan valtamerialueita.
Valtamerialuepiste käyttää erilaista järjestelmää nimeltään OCS (Oceanic Control System), joka on paikallinen keksintö ja kuulemma lennonvarmistusteknologian kehityksen viimeisintä huutoa.

 Oceanic Area Control ja kaksi intialaista lennonjohtajaa.

 

 Aucklandin ACC-sektorin työpiste.

 

Valtamerialuepiste. Sininen ruutu on "tutkakuva".

  
Valtamerialuepiste vaikutti varsin erikoiselta, enkä ole ennen nähnyt mitään vastaavaa. Valtavaa USA:n kokoista ilmatilaa valvotaan "tutkakuvalla", joka ei kuitenkaan perustu todellisiin tutkahavaintoihin, vaan lentosuunnitelmien, pilottien ilmoitusten, ADS-B:n ja -C:n sekä GPS:n yhdistelmän kautta saatuihin paikkatietoihin.
Porrastukset tehdään käytännössä menetelmillä, vaikka jokaisesta vastuualueen lennosta onkin ruudulla paikkamerkki. Huoneessa on erillinen työpiste, josta pidetään koneisiin yhteyttä pitkän kantaman HF-radiolla, mutta radion kuuluvuus on niin heikkolaatuista ja sen käyttö epäkäytännöllistä, että varsinaiseen johtamiseen käytetään CPDLC-datalinkkiä, jonka kantavuudella ei ole rajoituksia. Tutkatyöpisteessä ei siis ole ollenkaan radioa, mutta puheyhteyden koneeseen saa tarvittaessa esimerkiksi satelliittipuhelimella.
Lisätietoja OCS-järjestelmästä löytyy täältä: http://www.airways.co.nz/aspire/_content/oceanic.asp

Viihdyin tornissa niin pitkään, että OAC:een tutustumiseen jäi aikaa vain vajaat kolme varttia. En siis ehtinyt seuraamaan liikenteen johtamista kovin kauaa, eivätkä kaikki järjestelmän salat ehtineet aueta näin lyhyessä ajassa.
Juttelin kolmen töissä olleen lennonjohtajan kanssa (joista kaksi oli intialaisia) mm. Suomen ja Uuden-Seelannin ilmailun eroavaisuuksista ja työtilanteiden haasteista. Intialaiset olivat myös erittäin kiinnostuneita Suomen ilmastosta, asevelollisuudesta, kaamoksesta ja lumesta. Sain kertoa niistä kaiken mahdollisen mitä tiesin, sillä ne olivat heidän mielestään todella hämmästyttäviä asioita.

- Maikou

Viisi päivää, viisi kaupunkia - osa 2

Taupon jälkeen oli vuorossa Rotorua, jonne ajaa Tauposta vain reilun tunnin verran. Rotorua sijaitsee Uuden-Seelannin aktiivisimmalla geotermisellä alueella, ja Taupon tavoin Lake Rotorua -järvi on muinainen tulivuori. Kaupunki on tunnettu etenkin sen höyryävistä mutalätäköistä ja kraatereista.

    

Ennen varsinaisen kaupungin tutkimista kävin vierailemassa Rotoruan lentokentällä lennonjohtotornissa. Suurien kenttien kuten Sydneyn ja Brisbanen jälkeen halusin tutustua myös toiseen ääripäähän eli paikalliseen pikkukenttään. Tutustumiskäynti oli sovittu jo pari kuukautta sitten.

Tornissa oli töissä vain yksi nuori mies, jonka kanssa juttelin noin kolme varttia. Hän oli sattumalta valmistunut oman maansa lennonjohtokurssilta lähes tismalleen samaan aikaan kuin minä Suomessa eli viime tammikuussa.
Rotoruan lentoasema ja lennonjohto ovat hyvin samanlaisia kuin pienemmät suomalaiset maakuntakentät kuten Lappeenranta ja Joensuu. Liikennettä on tasaisesti ja jonkin verran enemmän kuin Suomessa (mihin ei tosin vaadita paljoa). Reilun puolen tunnin lentomatkan päässä sijaitsevan Hamiltonin lentäjäkoulun oppilaslennot pitävät tornin kiireisenä joinain päivinä, mutta muuten operaatiot keskittyvät noin tunnin välein saapuviin kaupallisiin reittilentoihin ja turisteja lennättäviin helikoptereihin ja laskuvarjohyppykoneisiin.
Lennonjohtajat työskentelevät tornissa aina yksin ja töitä tehdään kahdessa vuorossa. Suomen tavoin TMA-liikennettä johdetaan menetelmäporrastuksilla, vaikka tornissa on tutkaruutu apuna.

Juttelimme paljon koulutuksistamme ja miten ne eroavat toisistaan. Airwaysillä on kuulemma tapana siirrellä oppilaita työharjoittelujen aikana paikkakunnasta toiseen, jos heidän mielestään jollain kentällä ei ole oppilaan koulutusta varten tarpeeksi liikennettä. Tämä on oppimisen kannalta hyvä käytäntö, mutta oppilaan siviilielämän kannalta vaikeaa, sillä tässä maassa oppilaan on alusta asti itse järjestettävä asumiskuvionsa työharjoittelujaan varten. Lisäksi koulutus maksaa uusiseelantilaiselle oppilaalle noin $7000 (muistaakseni) ja ulkomaalaiselle oppilaalle varmaan reilusti enemmän. Tällä osa-alueella asiat ovat Suomessa selkeästi paremmin. Toisaalta hän on töissä, minä en.

 Rotoruan lennonjohtotorni

  

Näkymää tornista kiitotielle koristaa taustan järvimaisema.

 

Air New Zealandin ATR-72 parkissa.

 

Lennonjohtovierailun jälkeen tutkin Rotoruaa reilun päivän verran. Kaupungin epämiellyttävin ominaispiirre on geotermisten alueiden aiheuttama löyhkä, jota ei voi olla huomaamatta. Puistoissa sihisee ja kuplii kuumia lähteitä ja muta-altaita, joiden tuoksu on kuin krapulapierun, mädän kanamunan ja slummiviemärin herkullinen yhdistelmä. Haju ei onneksi ole kovin voimakas kaupungin kaduilla, joten ravintolaillallisen voi huoletta syödä ulkoterassillakin ilman ruokahalun menettämisen pelkoa.

Rotoruan kuumia lähteitä käytettiin viime vuosisadan alkupuolella hyväksi kaupunkiin perustetussa luksuskylpylässä, joka toimii nykyään museona. Museo esittelee kattavasti entisen kylpylän toimintaa ja lisäksi alueen Maori-kansan historiaa. Museon pihalla on tarkasti trimmattu puistoalue, josta löytyy myös pari höyryävää ja haisevaa lätäkköä. Kymmenittäin lisää kuplivia, höyryäviä ja haisevia lätäköitä löytyy myös kaupungin toiselta puolelta Kuirau Park -puistosta, jossa geotermistä toimintaa voi ihmetellä ilmaiseksi.

 Hui!

  

 Höyryävä reikä museon puistossa.

 

 Kupliva mutalätäkkö Kuirau Parkissa. Rotoruan mutaa käytetään paljon kauneudenhoitotuotteissa, sillä se sisältää kaiken maailman mineraaleja, jotka hävittävät rypyt ja takaavat ikuisen elämän tai jotain sinnepäin.

 

Monet paikalliset asukkaat käyttävät geotermisiä kraatereita mm. kotiensa lämmitykseen.

   

Rotoruan lähistöltä löytyy myös useita maksullisia vulkaanisia "teemapuistoja", joista yhdessä kävin itsekin lauantaina. Paikka oli nimeltään Wai-O-Tapu ja se tarjosi hurjan määrän suuria, värikkäitä, höyryäviä ja kuplivia geotermisiä kraatereita ja lätäköitä, joista kuuluisin on ns. Champagne Pool eli "shampanja-allas". Altaan vesi on +74-asteista, väriltään tummanvihreää ja se kuplii shampanjan tavoin.
Alueella on kolme kävelyreittiä, joiden kaikkien läpi käveleminen vie yhteensä noin puolitoista tuntia. Wai-O-Tapu on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta siellä on erittäin kuuma ja höyryt haisevat todella pahalle, mihin kannattaa varautua. Vesipullo mukaan ja pyykkipoika nenään!

 Kiehuva mutalätäkkö Wai-O-Tapussa.

 

 Tämä alue oli nimeltään "Artist's Colour Palette", sillä maan alta purkautuvat mineraalit ja hapot värjäävät vettä erivärisiksi. Oikealla "Champagne Pool".

 

 Champagne Pool. Huomaa pienet "shampanjakuplat"

 

"Devil's Bath". Lähtisitkö sinä mato-ongelle tähän lampeen?

 

Rotoruasta jatkoin tutkimusmatkani viimeiseen kaupunkiin Aucklandiin. Aucklandissa asuu reilusti yli miljoona ihmistä, ja se on Uuden-Seelannin ylivoimaisesti suurin kaupunki.
Uuden-Seelannin ja Australian kulttuurit ovat melko samanlaisia, ja se on selvää Aucklandissa, joka on olemukseltaan hyvin lähellä Sydneyä. Tämäkin on monikulttuurinen miljoonakaupunki merenrannassa korkeine pilvenpiirtäjineen, jossa juuri mikään ei ole ilmaista.

Kiertelin suurimman osan sunnuntaipäivästä pitkin Aucklandin katuja ja voin kyllä sanoa, että jos heräisin yhtäkkiä joltakin kaupungin keskustan kadulta, menisi kyllä jonkin aikaa tajuta missä maassa olen. Aucklandissa ei ole varsinaista Chinatownia, mutta viime vuosina hurjasti kasvanut Aasian maahanmuutto näkyy kaikkialla. Joka puolella on korealaisia, kiinalaisia ja japanilaisia ravintoloita, monet kauppojen kyltit ovat englannin lisäksi (tai pelkästään) kiinaksi (tai japaniksi tai koreaksi en tiedä), ja kadulla vastaantulijoista lähes puolet ovat aasialaisia. En väitä, että tässä olisi mitään vikaa, mutta samalla lailla kuin Sydneystä ei tule löytämään aitoa down under aussimeininkiä ei Aucklandista tule löytämään aitoa Uutta-Seelantia, jos sitä etsii. Tätä varten kannattaa reissata etelämmäksi.

Siinä missä Uusi-Seelanti on muuten hiljainen ja hillitty lampaiden valtakunta, löytyy Aucklandista kaikki suurkaupungin piirteet, palvelut ja viihteet. Kaupungin kuuluisin ja näkyvin nähtävyys on 328 metriä korkea Sky Tower, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein yksittäinen rakennus. Valtavaa lääkeruiskua muistuttavan tornin korkein näköalatasanne sijaitsee 220m korkeudessa, josta näkymät ovat luonnollisesti erinomaiset. Ylhäältä näkee hyvin kaupungin lähialueen useat muinaiset minitulivuoret, jotka tänä päivänä ovat vihreitä kukkuloita rakennusmeren keskellä.
Tornissa on myös hieno panoraamaravintola, joka pyörii 360 astetta tunnissa ja jossa syöminen on arvatenkin halpaa kuin makkaranpaisto.

 Sky Tower

 

 Näkymää Sky Towerin ylimmältä katselutasanteelta. Kaukana vasemmalla näkyy Rangitoto Island, joka on yksi lähialueen isommista muinaisista minitulivuorista.

 

 Auckland Harbour Bridge. Taustalla matalempia minitulivuoria, joiden päälle on rakennettu asutusta.

   
Aucklandista löytyy paljon tekemistä moneen makuun. Matkaopaskirjat suosittelevat mm. päiväreissuja lähistön saarille, tutustumista eläintarhaan ja patikkaretkiä joillekin muinaisille tulivuorille, mutta näihin on varattava aikaa ja rahaa. Tämän reissumiehen laukusta alkaa kuitenkin leipä ja piimä olemaan jo melko vähissä, ja lähes kuukauden aktiivisen matkustamisen ja tutkimisen aiheuttama taisteluväsymys alkaa olla jo sitä luokkaa, että kotiinpaluu on ajatuksena jo ihan miellyttävä.

Huomenna on tiedossa viimeinen lennonjohtovierailu Aucklandin lentokentän torniin ja valtamerialuelennonjohtoon (Oceanic Area Control), jonka jälkeen alkaakin 26 tunnin paluumatka vilpoiseen kotisuomeen.

- Maikou

 Jellonan kanssa päiväkahvilla Rotoruassa featuring "raamattu" eli Lonely Planetin opaskirja, joka on ehdottomasti ollut hintansa väärti.

 

Hmmm...jokin ei nyt aivan täsmää.