Road trip: Arrowtown-Mt.Sunday-Christchurch-Kaikoura

Eilen aamulla jatkoin matkaa Arrowtownista kohti itärannikkoa. Kohteeni oli Christchurch, joka on Eteläsaaren isoin kaupunki ja surullisenkuuluisa vuosina 2010 ja 2011 sattuneista maanjäristyksistä, joissa lähes 190 ihmistä kuoli ja suuri osa kaupungin keskustasta tuhoutui. Arrowtownista on Christchurchiin matkaa 470km, ja välin ajaa noin viiteen ja puoleen tuntiin, jos ajaa lyhintä reittiä ja jos ei pysähdy viiden minuutin välein ihailemaan sanoinkuvaamattoman upeita maisemia. Noh, itsehän pysähdyin.

 Lake Pukaki

 

   

Näistä ilmeisesti tehdään sitä vessapaperia?

 

En myöskään ajanut lyhintä reittiä, sillä kävin välissä Lord of the Rings -turistimatkani pääkohteessa Mt.Sundaylla lähellä Mt.Potts Station -nimistä paikkaa. Mt.Sunday oli Edoraksen kuvauspaikka Lord of the Rings -leffoissa, ja sijainti oli kuvien ja elokuvan perusteella aivan upea. Olin kuullut paljon hyvää kyseisen kukkulan maisemista, mutta myös sen, että sinne on melko vaikea päästä, ja sinne ei siksi juurikaan järjestetä turistimatkoja. Mt.Sundayta ja Mt.Potts Stationia ei kumpaakaan löydy edes kartasta.

Löysin ajo-ohjeet netistä, ja mitä lähemmäs paikkaa pääsin, sitä selkeämmäksi alkoi käydä, miksi Mt.Sundaylle ei mene päivittäin bussilastillisia kiinalaisturisteja kameroineen. Paikka on lähimmästä kaupungista Methvenistä lähes 100km päässä ja lähimmästä valtatiestäkin 50km. Valtatieltä poistuttua ajetaan kapeata mutkittelevaa hiekkatietä noin 45min, ja voin kertoa, että millään pikku Opel Sorsalla ei välttämättä kannata lähteä kokeilemaan.

Palkinto on kuitenkin huikea, sillä Mt.Sundayn sijainti on juuri niin upea kuin kerrotaan! Monen kilometrin laajuista puutonta tasankoa ympäröi lumivuoria ja korkeita kallioita joka puolella. Tasangolla virtaa muutama isompi joki ja paljon pieniä puroja, ja keskellä tätä kaikkea on yksi kukkula: Mt.Sunday. Kaukaa katsottuna se näyttää paljon pienemmältä kuin kuvittelin, mutta näköalat hämäävät todella pahasti! Siitä mistä tämän minivuoren ensimmäisen kerran näkee kestää vielä varttitunti ajaa pienelle hiekkaparkkipaikalle, josta on vielä käveltävä parikymmentä minuuttia. Vaikka alue on yksityismaata, on Mt.Sunday onneksi avoin kaikille kiivettäväksi. Hyvä niin, sillä jokainen, joka on sinne asti tullut, ansaitsee päästä käymään huipulla!

Sanonnan mukaan "huipulla tuulee" ja niin tuulikin! Lord of the Ringsin making of -dokumenteissa puhutaan paljon siitä kuinka tuulista Mt.Sundaylla oli, ja oikeassa olivat. En muista millon olisin itse kokenut sellaista tuulta, joka meinaa kirjaimellisesti viedä koko miehen mukanaan! Jos katsoi suoraan tuulen suuntaan, oli sen voimakkuuden vuoksi jopa vaikeata hengittää, ja aurinkolasit oli otettava pois päästä, etteivät ne lennä pois päästä.
Tästä huolimatta maisemat huipulta olivat vaivan arvoisia. Otin paljon kuvia, mutta valitettavasti ne eivät tee alkuunkaan oikeutta todellisuudelle. Silmä ei meinaa edes erottaa kuvista alueen jyrkkiä pudotuksia ja pitkiä etäisyyksiä, sillä näkymät ovat niin epätodelliset.

 Ainoa tieviitta kymmeniin kilometreihin ja joku tollo on ajanut sitä päin!

 

 Mt.Sunday parkkialueelta katsottuna. Pitkä kävelymatka oli vielä edessä!

 

 Kaukaa pieneltä näyttänyt kukkula olikin todella jyrkkä ja varmasti reilusti yli 100m korkea.

   

 Edoraksen lavasteet rakennettiin alusta asti Mt.Sundaylle Lord of the Rings -elokuvia varten, mutta niistä ei ole huipulla enää jälkeäkään.

Elokuvasta hyvä pätkä, jossa aluetta näkyy: http://www.youtube.com/watch?v=SLxeNktacYs

  

 Näkymää huipulta. Kuvan kauimmat vuoret ovat yli 10km päässä. Kuvassa myös punaiseen takkiin pukeutunut hollantilaisturisti, joka kahden muun kanssa oli samaan aikaan paikalla kuin minä. Muuten ei missään näkynyt ristin sielua.

   

 

Näkymää pohjoiseen. Kuvan mittasuhteita on vaikea hahmottaa. Pienemmät puskat kuvan etualalla ovat rantapallon kokoisia. Reunassa oikealla on jyrkkä monenkymmenen metrin pudotus. Lumihuippuiset vuoret ovat yli 5km päässä ja kuvassa pieneltä purolta näyttävä joki on vähintään 20 metriä leveä.

      

 Näkymää etelään. Soinen lammikko kaukana alhaalla on todellisuudessa noin kolmen jalkapallokentän kokoinen, mitä ei kuvasta välttämättä erota.

  

Huipulla tuulee!

  
Mt.Sundaylta jatkoin matkaa Christchurchiin, jossa olin vasta eilen illalla paikallista aikaa. Tänään aamupäivällä oli ohjelmassa vierailu Airways New Zealandin lennonjohtajien koulutuskeskukseen sekä viereiseen tutkakeskukseen, josta johdetaan suurinta osaa Uuden-Seelannin ilmatilasta. Tästä reissusta tulee erikseen tutun perusteellinen tarina myöhemmin.

Lennonjohtovierailun jälkeen kävin Christchurchin museossa ja tutkimassa maan toisiksi suurimman kaupungin keskustaa, joka maanjärjistysten jälkeen oli pitkään kokonaan suljettu.
Museossa oli paljon vaikka mitä ihmeteltävää ja sisäänpääsykin oli ilmainen. Eräs vaikuttava näyttely kertoi ihmisten kokemuksista tuhoisimman määnjärjistyksen aikana ja sen jälkeen. Suomalaisen, joka ei ole koskaan todellista maanjäristystä kokenut, on vaikea käsittää miltä tuntuu, kun yhtäkkiä oma kotikaupunki kirjaimellisesti murenee palasiksi.

Maanjäristysten tuhot ovat erittäin selkeitä Christchurchin keskustassa, joka on vielä pari vuotta viimeisimmän tuhoisan järistyksen jälkeen yhtä rakennus- tai purkutyömaata. Vaikka kokonaan romuuntuneita rakennuksia ei enää monia ole, on joka puolella todella paljon täysin tyhjiä tontteja, joissa on selkeästi aiemmin ollut rakennus, mutta joka on nyt purettu kokonaan. Näitä aavetontteja on pienimpien omakotitalojen kokoisista aivan suuren ostoskeskuksen parkkialueen kokoisiin.

Puolittain romuttunut rakennus korjauksen alla Christchurchissä. Yksi sadoista muista.

  

Erään rakennuksen kyljessä on iso lakana, jossa on Uuden-Seelannin lippu ja lukee: "Let's build our new city together". Sitä paikalliset kovasti tekevätkin. Respect.

Christchurchistä jatkoin matkaani itärannikkoa pitkin pohjoiseen. Täksi yöksi pysähdyin Kaikouraan, joka on etenkin kesäisin vilkas turistikohde, nyt vielä melko hiljainen. Sijainti on kieltämättä erinomainen, sillä toisella puolella on Tyynimeri ja hiekkarantoja ja toisella puolella jylhiä lumivuoria. Kaikoura on myös kuuluisa seafood-ravintoloistaan. Harmi vain, ettei frutti di mare ole oikein meikäläisen makuun :)

 

Tyynenmeren rantaa lähellä Kaikouraa

    
Huomenna matkani jatkuu kohti Pictonia, josta seilaan sunnuntaina Uuden-Seelannin kaksi saarta erottavan Cook Strait -salmen halki maan pääkaupunkiin Wellingtoniin.

- Maikou

P.S. Jos sinulta kysytään, etkä ole ihan varma onko kyseessä käsi, vastaa: "No se on kai koura"

Hohhohhohhoh!

Vuoria, lampaita ja Sormusten herraa

Neljän päivän Eteläsaari-road trip alkoi tänään Queenstownista.
Varasin paikalliselta autovuokrausfirmalta Apexilta ns. siirtodiilin, jossa asiakas siirtää auton firman puolesta toimipisteestä toiseen ja saa siten auton käyttöönsä useaksi päiväksi, mutta joutuu maksamaan vain murto-osa normaalista vuokraushinnasta.
Siirtodiilini on Queenstownista Pictoniin, joka on pieni kaupunki Eteläsaaren pohjoiskärjessä, ja auton on oltava siellä sunnuntaihin mennessä. Maksan autovuokraa vain $9 päivässä (normaalisti halvimmillaankin vähintään $50), ja vaikka vakuutus, navigaattori ja löpöt tulevat päälle, on kokonaishinta todella vähän verrattuna normaalivuokraan. Suosittelen! Siirtodiilit kannattaa varata ajoissa, mutta monesti niitä saa myös lyhyelläkin varoitusajalla. Kaikki autovuokraamot eivät kuitenkaan diilejä tarjoa.

Siirtodiilissä ei autoaan voi valita, vaan on ajettava sitä, joka annetaan. Oma arpaonneni ei ollut loistava, sillä meikäläisen "wheels" on yksinmatkustavalle juuri sopiva kahdeksan hengen Toyota-perheauto. Great. No ei voi mitään, kyllä silläkin eteenpäin pääsee ja vähän taaksepäinkin.
Ratti oikealla puolella ja ajaminen vasemmalla puolella tietä vaativat aluksi vähän totuttelua, mutta melko äkkiä siihenkin tottui. Nopeusrajoitukset ovat täällä paljon korkeammat kuin Suomessa, ja tiet ovat ajokokemuksen kannalta miellyttävän mutkikkaita ja mäkisiä!

On se tykki!

   

Ajoin ensimmäiseksi noin 50km luoteeseen Glenorchyyn, joka on pieni kylä Lake Wakatipun pohjoiskärjessä. Tie Queenstownista Glenorchyyn on kuulemma maan yksi upeimmista maisema-ajoreiteistä, ja upea se olikin! Lumihuippuisia vuoria joka puolella ja suuri turkoosinvärinen Lake Wakatipu jatkuvasti vieressä. Wau! Pysähdyin varmaan viiden minuutin välein ottamaan kuvia maisemista, kunnes hillitsin itseni.
Tilastot kertovat, että Uudessa-Seelannissa on reilusti enemmän lampaita kuin ihmisiä, ja siltä se tosiaan vaikuttikin. Glenorchyn pikkukylän ympäristössä oli valehtelematta tuhansia lampaita!
Kävin myös aikaisemmassa tekstissä esiintyneen Mt.Alfred -vuoren juurella ennen paluumatkaa. Maisemissa ei sielläkään ollut valittamista.

   

  

   

    

    

    

Seuraavaksi suuntasin Queenstownista 20km koilliseen Arrowtowniin, joka on 1800-luvun puolessavälissä perustettu kullankaivajakylä. Kylä on todella sympaattinen ja miellyttävä paikka, ja vanha kullankaivajakylän imago on säilytetty nykypäivään saakka. Jos Queenstowniin matkustaa, kannattaa ehdottomasti käydä myös Arrowtownissa, joka on mukavaa vaihtelua moderniin alppikylämäiseen Queenstowniin, vaikka halpa paikka ei tämäkään ole. Hotellin voi hyvällä viime hetken tarjouksella saada alle 60 eurolla ja halvempia motellejakin on muutama, mutta etenkin ruokailu on budjettimatkustajan makuun kallista. Tosin ravintolat ovat itsessään melkoisia erikoisuuksia ja vankkuriajan hengessä sisustettuja, mikä varmasti tuo ruokailuun oman lisämausteensa.

Suurena Lord of the Rings -elokuvien fanina kävin tietenkin päivän aikana kiertämässä kaikki mahdolliset elokuvien kuvauspaikat, mitä lähialueelta löytyy ja joinne pääsee kohtuullisen helposti. Rings-leffat ovat maan turismille edelleenkin isoa mainosta, ja moni turistiyritys myykin Lord of the Rings -elämysmatkoja kalliiseen hintaan. Netistä löytyy onneksi monia sivustoja, joissa kerrotaan melko hyvin mihin mennä ilman kallista elämysmatkaakin.

 Twelve Mile Deltan leirintäalue muutaman kilometrin päässä Queenstownista toimi Ithilienin kuvauspaikkana...

 

 ...elokuvassa The Two Towers. Kaukana taustalla näkyvät vuoret ovat Lake Wakatipun vastarannalla.

Kyseinen kohtaus YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=DREbDN9MjY8

 

Arrow River Arrowtownissa oli Ford of Bruinen...

  

...elokuvassa The Fellowship of the Ring.

Kyseinen kohtaus YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=VlEhEw52kBg 
   Ylläolevan kuvan otos on tosin kuvattu eri paikassa (Skippers Canyon n. 10km Arrowtownista luoteeseen), mutta mm. kohta, jossa ratsastajat ylittävät joen on kuvattu Arrow Riverillä)

Arrowtown Recreational Reserve, jonka puistopolun varrella örkit tappoivat Isildurin...

...elokuvan The Fellowship of the Ring prologissa.

Kohtaus YouTubessa (0:17 eteenpäin): http://www.youtube.com/watch?v=Akw9CIxGEPA

Huomenna ajan kohti Eteläsaaren itärannikkoa ja Christchurchin kaupunkia. Matkan varrella aion poiketa mm. Mt.Sundaylla, jonka Lord of the Rings -leffat nähneet saattavat tunnistaa Edoras-kaupungin kuvauspaikaksi. Sijainti on kuulemma aivan huikea.

- Maikou

Nevis Highwire Bungy!

Kuminauha jalkojen ympärille ja hyppy 134m korkeudesta Nevis-joen rotkoon. Check!

Kun monta kuukautta sitten aloitin tämän reissun suunnittelun, tein myös heti päätöksen hypätä Uudessa-Seelannissa elämäni ensimmäisen benjihypyn. Eikä mitään pelleilyä, vaan suoraan hurjimpaan, joka tältä pallonpuoliskolta löytyy! Varasin ja maksoin hypyn jo yli kaksi kuukautta sitten, jotta se varmasti tulisi tehtyä. Yli kuukautta ennen varaamalla sai myös 30 dollarin alennuksen.

Tähän mennessä olin miettinyt hyppyä yllättävän vähän, enkä aamullakaan vielä jännittänyt tulevaa juuri ollenkaan. Jännitys kuitenkin alkoi tiivistyä viimeistään siinä vaiheessa, kun meitä kuskattiin pienellä minibussilla reilun puolen tunnin matkan päähän hyppypaikalle.
Matka kulki huikeiden maisemien, jyrkkien ylämäkien ja kapeiden hiekkateiden kautta kukkulan laelle, jossa hyppykeskus sijaitsi. Nevis-joen hyppykeskuksessa on Highwiren lisäksi myös maailman korkein keinu Nevis Swing, johon seurueestamme oli menossa yksi pariskunta. Benjiä oli hyppäämässä minun lisäksi kolme muuta miestä.

 Matkalla hyppypaikalle. Jyrkimmät ylämäet piti ajaa ryömintävaihteella!

 

 "Lasten benjihyppy" Kawarau Bridge Bungy, joka on "vain" 43m korkeudessa

  
Saatuamme valjaat päällemme pääsimme (jouduimme) hetkeksi ihailemaan (kauhistelemaan) korkeuksia ja Nevis-joen rotkoa, jonka päällä heiveröisen näköinen hyppymaja roikkui muutaman teräsvaijerin varassa. Tunnelma oli jännittynyt ja porukan naamat melko totisia lukuun ottamatta ajoittaista hermostunutta läpänheittoa kohtalotovereiden kesken. Australialainen Michael kertoi käyneensä Queenstownissa jo rotkokeinussa ja mm. hypänneensä laskuvarjolla, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun häntä aidosti pelottaa!

 Hyppypaikalla oli näköalatasanne tai paremminkin "jännittämistasanne"

 

Melkoinen paikka!

  
Ehkä koko reissun pelottavin vaihe itse hyppyä lukuun ottamatta oli siirtyminen pienen keikkuvan metallikorin kyydissä hyppymajalle. Korin pohja oli tietenkin läpinäkyvä.

 Hyppymajaan siirtymiseen tarkoitettu metallikori ei herättänyt suurta luottamusta

 

 Don't look down!

  

"Mökkiin" tultuamme olo itse asiassa hieman helpotti, sillä henkilökunta työskenteli ripeästi ja kertoi jatkuvasti meille mitä tehdä. Hyppyä ei ehtinyt aivan hulluna jännittämään, kun koko ajan tapahtui jotain. Oma vuoroni oli neljän hengen porukan viimeisenä, ja sain rauhassa seurata ja arvioida kalpeanaamaisten kohtalotoverieni hyppytyylejä ennen omaani. Olin nähnyt hypystä videoita YouTubessa ja tiesin, että tarkoitus on hypätä heti, kun köysi on kiinni, jotta reunalla ei ehdi alkaa empiä. Lupasin siis itselleni jo kuukausia sitten, että vaikka mikä olisi, hyppään saman tien ja kunnolla! Alas ei myöskään kuulu katsoa, mutta enhän minä sitä muistanut siinä reunalla vaan tuijotin suoraan alas.

 Hermostunut hyppääjä

Moi Äiti!

  

Hyppymestari puhui jatkuvasti ohjeita ja käski vilkuttelemaan kameralle, jonka jälkeen aivan yhtäkkiä "Three, Two, One, GO!"

   

    

   
Hyppy onnistui erinomaisesti ja putoamisen tunnetta ei voi tekstiksi pukea. Suosittelen itse kokeilemaan! Hypyn jälkeen ylhäällä ensimmäisenä kysyttiin fiiliksiä, mutta en saanut sanaakaan suustani. Nauroin vain!

Palkinnoksi hypystä sai todistuksen ja t-paidan. Lisäksi omasta hypystään pystyi ostamaan videon ja kuvia erittäin suolaiseen hintaan. Pää oli vielä sen verran sekaisin, että sorruin ostamaan. Loppureissulla pitänee kai sitten tästä hyvästä syödä pelkkiä valmisnuudeleita ja nukkua autossa!

Koko lysti maksaa asiakkaalle $260 eli noin 160e, mutta vähintään kuukautta ennen varaamalla saa 25-30 dollarin alennuksen. Halpaa hupia tämä siis ei ole, mutta voin kyllä suositella kaikille, jotka haluavat voittaa korkean paikan kammonsa! Esimerkiksi Helsingin Kaivopuiston nosturibenjihyppy on tätä vielä 16m korkeampi, mutta Nevis Highwiresta hurjan kokemuksen tekee "build up" eli hypyn ennakkovaiheet ja sen odottaminen reilusti yli tunnin ajan ajomatkoineen ja heiluvine metallihäkkeineen, ja tietenkin henkeäsalpaava sijainti kivikkoisen rotkon yläpuolella.

Olipahan reissu!

Hypystä palkinnoksi saatu t-paita, featuring New Zealand -pipo!

  

Huomenna matkani jatkuu Queenstownista vuokra-autolla vajaan 50km päähän Glenorchyyn, jonka jälkeen entiseen kullankaivajakylään Arrowtowniin. Ylihuomenna suuntaan itärannikolle ja kohti Eteläsaaren suurinta kaupunkia Christchurchiä.

- Maikou

VIDEOITA:

Parempilaatuinen "virallinen video" löytyy tästä osoitteesta:

http://www.ididit.co.nz/ididit/profile/46109/media/746720

Tässä myös digikameralla kuvattu karvalakkimallinen video, jonka Blogger teki laadultaan todella suttuiseksi.

Queenstownin lennonjohdossa

Uuden-Seelannin ensimmäinen lennonjohtovierailu oli sovittu maanantaiaamuksi Queenstownin torniin, joka on sijainniltaan mahtava. Itse torni ei ole kovinkaan korkea, mutta se sijaitsee korkean kukkulan päällä korkeiden lumivuorten ja Lake Wakatipu -järven ympäröimänä, joten maisemat joka suunnassa ovat todella vaikuttavat.

Lennonjohdon nuorehko päällikkö Clayton, jonka kanssa olin vierailun sopinut, otti minut vastaan ja piti noin tunnin pituisen esittelyn tornista ja siellä työskentelystä kuten myös työskentelystä ja koulutuksesta Uudessa-Seelannissa ylipäätään.

Queenstownin lentoasema on suhteellisen pieni, suunnilleen Vaasan kentän kokoinen, tosin kiitotie on vain n. 1700m pitkä ja 35m leveä, minkä vuoksi suurimmat koneet, jotka kentällä voivat operoida ovat Airbus A320 ja Boeing 737. Standejä on seitsemän suihkukoneille ja lisäksi yksi turboprop-paikka. Vierailuni sattui melko hiljaiselle ajankohdalle, mutta vilkkaimpina aikoina keskellä talvisesonkia ovat kaikki standit kuulemma jatkuvasti täynnä, ja saapuvat joutuvat usein jopa jonottamaan vapautuvaa paikkaa. Queenstownin turismin kasvaessa jatkuvasti on myös lentoaseman liikenne kovassa kasvussa (+10% vuodessa), joten kapasiteetti alkaa olla maksimissaan. Suuria laajennuksia liikennealueeseen ja terminaaliin on suunnitteilla, mikä tuo lisää parkkitilaa koneille, mutta kiitotietä ei pystytä pidentämään enää yhtään, sillä molemmissa päädyissä on jyrkkä alamäki vastassa.

Queenstownin lennonjohtotorni (Kuva: www.odt.co.nz)

  

 Näkymää tornista länteen Lake Wakatipulle. Kiitotien 05 kynnys jää juuri kuvan oikean reunan ulkopuolelle

   

Suhteellisen vilkkaan matkustajaliikenteen lisäksi kentällä operoi iso liuta helikoptereita, laskuvarjohyppykerhoja ja sightseeing-lentoyhtiöitä, jotka pörräävät lähiympäristössä erittäin vilkkaaseen tahtiin. Queenstown onkin operaatiomääriltään maan yksi vilkkaimmista lentoasemista. Lähistöllä mm. Glenorchyssa ja Milford Soundissa on myös muutamia pieniä valvomattomia lentopaikkoja, joille Queenstown antaa lentotiedotuspalvelua (säätietoja, lentosuunnitelman välitystä, yms).
 

 Turistilennättäjien ja lentokerhojen halleja, joissa kymmeniä koptereita ja pienkoneita

 

Itse torni on suunnilleen Malmin tornin kokoinen. Sisällä "konttorissa" on kaksi työpistettä, joista toinen on paikallinen lähilennonjohtaja ja toinen valvomattomien lentopaikkojen lentotiedottaja. Työvuoroja on päivässä kolme ja vuorossa on 3-5 henkilöä kerrallaan. Yhteensä rosterissa on viitisentoista nimeä, ja yksi harjoittelija. Nousseen liikennemäärän vuoksi työntekijöitä on hieman liian vähän, mutta harjoittelijan valmistuttua tilanne helpottuu hieman. Muualla maassa työntekijöitä on ihan paria kenttää lukuun ottamatta riittävästi sekä työntekijöiden että työnantajan mielestä.

 Air New Zealandin ATR-72 parkissa

 

 Tornin työpisteet. Vasemmalla TWR-piste, oikealla tiedottajan piste. Molemmilla on käytössään oma liuskapöytä

 
Queenstownin erikoisuus on sen vuoristoisen ympäristön aiheuttamat haasteet mittariliikenteelle. Kentälle on jokunen vuosi sitten laadittu uudet lähes vallankumoukselliset RNAV-tuloreitit ja lähtöreitit sekä RNP-RNAV-lähestymiset, joiden kehittämisestä on kentälle myönnetty palkintokin. Tuloreitit ja RNAV-lähestymisreitit kiertelevät vuorien päältä ja välistä, ja vähimmillään koneella on sivuttaisetäisyyttä vuorenseinämään vain juuri ja juuri 3NM, joka on minimivaatimus. Tuloreitti on kuitenkin sen erikoisuuden ja upeiden maisemien vuoksi lentäjien suuressa suosiossa.

Lähestymis- ja kaikki muutkin kartat löytyvät Uuden-Seelannin AIP:sta http://www.aip.net.nz  

Yksi merkittävä syy, miksi uudet tulo- ja lähtöreitit palkittiin oli myös se, että ne on suunniteltu porrastamaan lähtevät ja saapuvat toisistaan automaattisesti (laiskan lennonjohtajan unelma). Kahden saapuvan ehdoton minimiväli on 7 minuuttia mm. backtrackin vuoksi, mutta niiden väliin voi huoletta laittaa lähtijän, sillä reitit ajattavat koneet kauaksi toisistaan vuoristoisesta maastosta huolimatta.

Christchurchin tutkakeskus antaa tutkapalvelua noin 45NM etäisyydelle Queenstownista, jonka jälkeen paikallinen torni jatkaa johtamista menetelmillä. Kuten sanottua kuitenkin, mitään vanhanaikaisia radiaaliporrastuksia ei enää nykyään tarvitse käyttää muuten kuin aivan poikkeustilanteissa. Kaupalliselle liikenteelle on olemassa tiukat RNAV-laitevaatimukset, jotta kentällä saa ylipäätään operoida IFR-säännöillä.

Lennonjohtajien peruskoulutus kestää Uudessa-Seelannissa vain noin 6-7kk, jonka aikana koulutetaan lähi- ja menetelmälennonjohtoa. Tämän jälkeen koulutus jatkuu Suomen tavoin kelpuutusharjoittelulla jollakin kentällä, jonne yleensä jäädään valmistumisen jälkeen myös töihin. Kelpuutuksen saamisen kesto riippuu täysin kentällä työskentelyn vaativuudesta, ja esim. Queenstownin kelpuutus ei yleensä irtoa alle 7 kuukaudessa. Toisin kuin Australiassa ei Uudessa-Seelannissa kurssilta valmistuneille kuitenkaan taata työpaikkaa, joten kurssin jälkeen saattaa joutua joksikin aikaa työttömäksi, mutta toisin kuin Suomessa työnantaja Airways ottaa heti yhteyttä työttömiin, kun paikkoja vapautuu. Yleisiä työnhakuja ei siis juurikaan ole. Maassa on oikein toimivan kuuloinen jonotussysteemi sekä kurssilta valmistuneille että niille, jotka haluavat vaihtaa yksiköstä toiseen.

Aluelennonjohto- ja tutkapalvelut ovat Uudessa-Seelannissa keskitetty Christchurchin tutkakeskukseen, jonka yhteydessä sijaitsee myös maan koulutuskeskus. Muut paikat, joissa annetaan tutkapalvelua ovat Auckland, josta löytyy valtamerten ylittäjiä johtava aluelennonjohto Oceanic Control Centre, ja muutamat kentät kuten Wellington ja Hamilton, jotka käyttävät tornitutkaa. Muuten suurin osa maan lentoasemista toimii menetelmillä tai sitten pelkällä tornilla (APP-tutka Christchurchissä).

Uudessa-Seelannissa on lennonjohtajia hieman alle 400, ja peruskurssilta valmistuu vuosittain uusia työntekijöitä tarpeen mukaan 6-7, mikä on oikein järkevä ja hillitty määrä.
Palkkataso on Australiaa matalampi, mutta toisaalta myös elinkustannukset ovat matalammat ja maisemat paremmat!

Seuraava lennonjohtovierailuni on näillä näkymin perjantaina aiemmin mainitussa Christchurchissä. Lisäksi olen sopinut vierailun mm. Rotoruan ja Aucklandin lennonjohtoihin, jotka ovat maan Pohjoissaarella. Niistä lisää sitten tuonnempana.

- Maikou

Aiemmin nähty ATR lähti kohti Christchurchiä

Kia ora, New Zealand!

Parin päivän rantalomailun jälkeen matkani jatkui Surfers Paradisesta Gold Coastin lentoasemalle, josta lensin Uuden-Seelannin suurimman kaupungin Aucklandin kautta Queenstowniin. Alla pari karttaa havainnollistamaan reittiäni niille, joille paikallinen maantieto ei ole täysin tuttua.

Alkuperäiset kartat: Google Maps

  

Queenstown on kaupunki (tai paremminkin kylä) Uuden-Seelannin Eteläsaarella Lake Wakatipu -järven rannalla ja sitä ympäröi suuri ja mahtava Remarkables -vuoristo lumihuippuineen. Saapumispäivälle sattui kirkas sää joten lentomatka Queenstowniin ja etenkin lähestyminen ensin vuorten yli ja sitten niiden väliin oli käsittämättömän huikea näky!

Tiesin, että Queenstownin lähestyminen on yksi maailman upeimmista, joten olin jo pitkän aikaa tiedustellut ja selvitellyt mahdollisuutta päästä kyseiselle lennolle ohjaamoon seuraamaan lähestymistä, mutta juteltuani vajaa viikko sitten Sydneyn kentällä muutaman Qantasin lentäjän kanssa sain selville, että Australiassa on äärimmäisen tiukat säännöt siitä, kuka saa olla ohjaamossa lennon aikana. Pilotit eivät kuulemma saa tuoda edes perheenjäsentään tai peräti oman firman työntekijää ohjaamoon ilman yhtiön pääkonttorin lupaa, joka ei helpolla irtoa.

Jetstar, jolla lensin, on australialainen yhtiö ja noudattaa Australian lakeja, joten meikäläisellä ei siis ollut ohjaamoon mitään asiaa, vaikka lento olikin Uuden-Seelannin sisäinen. Sääli, mutta onneksi sain puhuttua itselleni ikkunapaikan, josta oli myös oikein hyvät näkymät.

 Lähestymistä Remarkables -vuoriston yli

 

 Lake Wakatipu -järvi, jonka pohjoisrannalla pieni Glenorchyn kylä ja erikoisen näköinen tötterö Mt. Alfred

 

Lähestymistä Queenstowniin Lake Wakatipun yli. Vitsi kun olisi nähnyt saman koneen nokalta!

  
Queenstown mainostaa itseään Uuden-Seelannin "seikkailupääkaupunkina", sillä täällä on tarjolla kaikkea extremeä benji- ja basehypyistä vuorikiipeilyyn ja moottoriveneilyyn. Talvella kylän läheisyydessä toimii myös paljon hiihtokeskuksia, ja hiihtokautta on itse asiassa vielä viikon verran jäljellä, joten vaikka lunta ei ole kuin vuorilla, näkee täällä jonkun verran ihmisiä lumilautojen ja suksien kanssa.

Päivisin aurinko lämmittää mukavasti, mutta muuten ilma on kylmä ja raikas. Aamulla on niin kylmä, että hengitys höyryää, ja päivälämpötilakin on parhaimmillaan +15 astetta. Gold Coastin viimeisenä rantapäivänä kipeäksi kärvennettyjä selkää ja poskipäitä on siis hyvä jäähdytellä täällä!

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta voisi olla huonompikin 

  

Uusiseelantilaiset eli "Kiwit" ovat todella leppoisaa ja ystävällistä porukkaa, kuten osasin odottaakin, ja heidän englanninaksenttinsa on pehmeä ja miellyttävämpi kuin vääntelevä aussienglanti. Maan alkuperäiskansaa eli Maoreja oli varsinkin Aucklandissa todella paljon, ja he muodostavatkin merkittävän osan maan kansasta ja paikallisesta kulttuuriperimästä. Kia ora on maorinkielinen tervehdys ("hyvää päivää"), vaikka englantia täällä puhutaan lähes poikkeuksetta.

Huomisaamuksi olen sopinut vierailun Queenstownin lennonjohtotorniin, jota paikallisetkin lennonjohtajat mainostavat maan komeimmaksi työpaikaksi.
Ylihuomenna onkin sitten tiedossa benjihyppyjen big daddy eli 134m Nevis Highwire!

- Maikou