Viisi päivää, viisi kaupunkia - osa 2

Taupon jälkeen oli vuorossa Rotorua, jonne ajaa Tauposta vain reilun tunnin verran. Rotorua sijaitsee Uuden-Seelannin aktiivisimmalla geotermisellä alueella, ja Taupon tavoin Lake Rotorua -järvi on muinainen tulivuori. Kaupunki on tunnettu etenkin sen höyryävistä mutalätäköistä ja kraatereista.

    

Ennen varsinaisen kaupungin tutkimista kävin vierailemassa Rotoruan lentokentällä lennonjohtotornissa. Suurien kenttien kuten Sydneyn ja Brisbanen jälkeen halusin tutustua myös toiseen ääripäähän eli paikalliseen pikkukenttään. Tutustumiskäynti oli sovittu jo pari kuukautta sitten.

Tornissa oli töissä vain yksi nuori mies, jonka kanssa juttelin noin kolme varttia. Hän oli sattumalta valmistunut oman maansa lennonjohtokurssilta lähes tismalleen samaan aikaan kuin minä Suomessa eli viime tammikuussa.
Rotoruan lentoasema ja lennonjohto ovat hyvin samanlaisia kuin pienemmät suomalaiset maakuntakentät kuten Lappeenranta ja Joensuu. Liikennettä on tasaisesti ja jonkin verran enemmän kuin Suomessa (mihin ei tosin vaadita paljoa). Reilun puolen tunnin lentomatkan päässä sijaitsevan Hamiltonin lentäjäkoulun oppilaslennot pitävät tornin kiireisenä joinain päivinä, mutta muuten operaatiot keskittyvät noin tunnin välein saapuviin kaupallisiin reittilentoihin ja turisteja lennättäviin helikoptereihin ja laskuvarjohyppykoneisiin.
Lennonjohtajat työskentelevät tornissa aina yksin ja töitä tehdään kahdessa vuorossa. Suomen tavoin TMA-liikennettä johdetaan menetelmäporrastuksilla, vaikka tornissa on tutkaruutu apuna.

Juttelimme paljon koulutuksistamme ja miten ne eroavat toisistaan. Airwaysillä on kuulemma tapana siirrellä oppilaita työharjoittelujen aikana paikkakunnasta toiseen, jos heidän mielestään jollain kentällä ei ole oppilaan koulutusta varten tarpeeksi liikennettä. Tämä on oppimisen kannalta hyvä käytäntö, mutta oppilaan siviilielämän kannalta vaikeaa, sillä tässä maassa oppilaan on alusta asti itse järjestettävä asumiskuvionsa työharjoittelujaan varten. Lisäksi koulutus maksaa uusiseelantilaiselle oppilaalle noin $7000 (muistaakseni) ja ulkomaalaiselle oppilaalle varmaan reilusti enemmän. Tällä osa-alueella asiat ovat Suomessa selkeästi paremmin. Toisaalta hän on töissä, minä en.

 Rotoruan lennonjohtotorni

  

Näkymää tornista kiitotielle koristaa taustan järvimaisema.

 

Air New Zealandin ATR-72 parkissa.

 

Lennonjohtovierailun jälkeen tutkin Rotoruaa reilun päivän verran. Kaupungin epämiellyttävin ominaispiirre on geotermisten alueiden aiheuttama löyhkä, jota ei voi olla huomaamatta. Puistoissa sihisee ja kuplii kuumia lähteitä ja muta-altaita, joiden tuoksu on kuin krapulapierun, mädän kanamunan ja slummiviemärin herkullinen yhdistelmä. Haju ei onneksi ole kovin voimakas kaupungin kaduilla, joten ravintolaillallisen voi huoletta syödä ulkoterassillakin ilman ruokahalun menettämisen pelkoa.

Rotoruan kuumia lähteitä käytettiin viime vuosisadan alkupuolella hyväksi kaupunkiin perustetussa luksuskylpylässä, joka toimii nykyään museona. Museo esittelee kattavasti entisen kylpylän toimintaa ja lisäksi alueen Maori-kansan historiaa. Museon pihalla on tarkasti trimmattu puistoalue, josta löytyy myös pari höyryävää ja haisevaa lätäkköä. Kymmenittäin lisää kuplivia, höyryäviä ja haisevia lätäköitä löytyy myös kaupungin toiselta puolelta Kuirau Park -puistosta, jossa geotermistä toimintaa voi ihmetellä ilmaiseksi.

 Hui!

  

 Höyryävä reikä museon puistossa.

 

 Kupliva mutalätäkkö Kuirau Parkissa. Rotoruan mutaa käytetään paljon kauneudenhoitotuotteissa, sillä se sisältää kaiken maailman mineraaleja, jotka hävittävät rypyt ja takaavat ikuisen elämän tai jotain sinnepäin.

 

Monet paikalliset asukkaat käyttävät geotermisiä kraatereita mm. kotiensa lämmitykseen.

   

Rotoruan lähistöltä löytyy myös useita maksullisia vulkaanisia "teemapuistoja", joista yhdessä kävin itsekin lauantaina. Paikka oli nimeltään Wai-O-Tapu ja se tarjosi hurjan määrän suuria, värikkäitä, höyryäviä ja kuplivia geotermisiä kraatereita ja lätäköitä, joista kuuluisin on ns. Champagne Pool eli "shampanja-allas". Altaan vesi on +74-asteista, väriltään tummanvihreää ja se kuplii shampanjan tavoin.
Alueella on kolme kävelyreittiä, joiden kaikkien läpi käveleminen vie yhteensä noin puolitoista tuntia. Wai-O-Tapu on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta siellä on erittäin kuuma ja höyryt haisevat todella pahalle, mihin kannattaa varautua. Vesipullo mukaan ja pyykkipoika nenään!

 Kiehuva mutalätäkkö Wai-O-Tapussa.

 

 Tämä alue oli nimeltään "Artist's Colour Palette", sillä maan alta purkautuvat mineraalit ja hapot värjäävät vettä erivärisiksi. Oikealla "Champagne Pool".

 

 Champagne Pool. Huomaa pienet "shampanjakuplat"

 

"Devil's Bath". Lähtisitkö sinä mato-ongelle tähän lampeen?

 

Rotoruasta jatkoin tutkimusmatkani viimeiseen kaupunkiin Aucklandiin. Aucklandissa asuu reilusti yli miljoona ihmistä, ja se on Uuden-Seelannin ylivoimaisesti suurin kaupunki.
Uuden-Seelannin ja Australian kulttuurit ovat melko samanlaisia, ja se on selvää Aucklandissa, joka on olemukseltaan hyvin lähellä Sydneyä. Tämäkin on monikulttuurinen miljoonakaupunki merenrannassa korkeine pilvenpiirtäjineen, jossa juuri mikään ei ole ilmaista.

Kiertelin suurimman osan sunnuntaipäivästä pitkin Aucklandin katuja ja voin kyllä sanoa, että jos heräisin yhtäkkiä joltakin kaupungin keskustan kadulta, menisi kyllä jonkin aikaa tajuta missä maassa olen. Aucklandissa ei ole varsinaista Chinatownia, mutta viime vuosina hurjasti kasvanut Aasian maahanmuutto näkyy kaikkialla. Joka puolella on korealaisia, kiinalaisia ja japanilaisia ravintoloita, monet kauppojen kyltit ovat englannin lisäksi (tai pelkästään) kiinaksi (tai japaniksi tai koreaksi en tiedä), ja kadulla vastaantulijoista lähes puolet ovat aasialaisia. En väitä, että tässä olisi mitään vikaa, mutta samalla lailla kuin Sydneystä ei tule löytämään aitoa down under aussimeininkiä ei Aucklandista tule löytämään aitoa Uutta-Seelantia, jos sitä etsii. Tätä varten kannattaa reissata etelämmäksi.

Siinä missä Uusi-Seelanti on muuten hiljainen ja hillitty lampaiden valtakunta, löytyy Aucklandista kaikki suurkaupungin piirteet, palvelut ja viihteet. Kaupungin kuuluisin ja näkyvin nähtävyys on 328 metriä korkea Sky Tower, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein yksittäinen rakennus. Valtavaa lääkeruiskua muistuttavan tornin korkein näköalatasanne sijaitsee 220m korkeudessa, josta näkymät ovat luonnollisesti erinomaiset. Ylhäältä näkee hyvin kaupungin lähialueen useat muinaiset minitulivuoret, jotka tänä päivänä ovat vihreitä kukkuloita rakennusmeren keskellä.
Tornissa on myös hieno panoraamaravintola, joka pyörii 360 astetta tunnissa ja jossa syöminen on arvatenkin halpaa kuin makkaranpaisto.

 Sky Tower

 

 Näkymää Sky Towerin ylimmältä katselutasanteelta. Kaukana vasemmalla näkyy Rangitoto Island, joka on yksi lähialueen isommista muinaisista minitulivuorista.

 

 Auckland Harbour Bridge. Taustalla matalempia minitulivuoria, joiden päälle on rakennettu asutusta.

   
Aucklandista löytyy paljon tekemistä moneen makuun. Matkaopaskirjat suosittelevat mm. päiväreissuja lähistön saarille, tutustumista eläintarhaan ja patikkaretkiä joillekin muinaisille tulivuorille, mutta näihin on varattava aikaa ja rahaa. Tämän reissumiehen laukusta alkaa kuitenkin leipä ja piimä olemaan jo melko vähissä, ja lähes kuukauden aktiivisen matkustamisen ja tutkimisen aiheuttama taisteluväsymys alkaa olla jo sitä luokkaa, että kotiinpaluu on ajatuksena jo ihan miellyttävä.

Huomenna on tiedossa viimeinen lennonjohtovierailu Aucklandin lentokentän torniin ja valtamerialuelennonjohtoon (Oceanic Area Control), jonka jälkeen alkaakin 26 tunnin paluumatka vilpoiseen kotisuomeen.

- Maikou

 Jellonan kanssa päiväkahvilla Rotoruassa featuring "raamattu" eli Lonely Planetin opaskirja, joka on ehdottomasti ollut hintansa väärti.

 

Hmmm...jokin ei nyt aivan täsmää.