Eteläsaarelta pohojooseen

Kaikourasta jatkoin matkaani eilen pitkin Eteläsaaren itärannikkoa pohjoiseen. Valtatie 1 menee paikoittain aivan merenrannan vierustaa, paikoittain se kiemurtelee korkeiden kukkuloiden ja rotkojen viertä. Aivan upeita maisemia! Ei meinannut malttaa pitää katsettaan tiessä.

Päämääräni oli Picton, joka on pieni merenrantakylä Eteläsaaren pohjoispäässä. Lentoliikenteen ohella ainoa tapa päästä Uuden-Seelannin saarelta toiselle on laivalla, ja ainoa säännöllinen matkustajalaivareitti koko maassa on Picton-Wellington -väli.
Seilasin Wellingtoniin vasta tänään sunnuntaina, sillä kaikki pääkaupungin hotellit olivat tupaten täynnä lauantaina, ja halvimmat vapaat huoneet olivat noin 150e. Vietin siis yhden päivän Pictonissa, joka on oikein mukava pikkukylä. Matkustajasataman lisäksi kylästä löytyy mm. kaksi suurta venesatamaa, useita maisemavaellusreittejä meren äärellä ja melko paljon erilaisia ravintoloita, joista suurimmassa osassa saa halvalla maistella lähialueen viiniteollisuuden tuotoksia. Marlboroughin alue Eteläsaaren koillisreunassa, johon Pictonkin kuuluu on kuuluisa Pinot Noir ja Sauvignon Blanc -viineistään. Viinitiloja onkin tällä alueella melkein yhtä tiheässä kuin lampaita!

 Toinen Pictonin venesatamista

 

 Rantapuisto oli hyvin hoidettu. Kyltti neuvoi lähistön parhaat patikkareitit

  
Ilmailuhörhön tie vei kuitenkin viinimaistelujen sijaan Omakan ilmailumuseoon, joka on Pictonista reilun 30km päässä lähellä Blenheimin lentoasemaa. Omaka Aviation Heritage Museum on hämmästyttävän kattava näyttely ensimmäisen maailmansodan aikaisista lentolaitteista, lentäjien varusteista yms.
Vaikka näyttelytila onkin vain yksi entinen lentokonehalli, meni sen kiertämiseen reilusti toista tuntia. Yllätyksekseni sain tietää, että paikallinen suursankari elokuvaohjaaja Peter Jackson on itse 1. maailmansodan aikaisen ilmailun harrastaja, ja hän itse asiassa omistaa suuren osan museon näyttelyesineistä. Jacksonin elokuvastudio Wingnut Films on rahoittanut museon toimintaa, ja sen omistama lavastetehdas Weta Workshop, joka mm. valmisti kaikki lavasteet Lord of the Rings -elokuviin on tehnyt museota varten kymmenittäin vahanukkeja ja laadukasta rekvisiittaa esittämään tilanteita vanhojen lentokoneiden ympärille.

Museon kokoelma on todella laaja ja kaikista esineistä on paljon kerrottavaa niin kirjoitettuna tekstinä kuin museo-oppaana työskentelevän herttaisen vanhan papparaisen kertomanakin.
Näyttelyn vetonaula on osasto, joka on omistettu kokonaan kuuluisalle saksalaiselle Manfred von Richthofenille, jonka maailma tuntee paremmin nimellä Punainen Paroni. Hämmästyttävästi tämä pieni museo suhteellisen tuntemattomassa kaupungissa Uudessa-Seelannissa omistaa useita aitoja Punaisen Paronin tavaroita ja jopa äärimmäisen harvinaisen sata vuotta vanhan palasen paronin kuuluisasta punaisesta lentokoneesta: koneen perästä irroitetun kankaanpalan, jossa on kuvattuna saksan rautaristi.
Museon pääsylippu ei ole halvimmasta päästä ($25), mutta ehdottomasti käynnin arvoinen paikka kaikille, jotka vähänkään ovat kyseisestä ajanjaksosta kiinnostuneita! Lisätietoa museosta: http://www.omaka.org.nz/

 1. maailmansodan lentäjien univormuja. Vasemmalla ranskalaisten, taempana oikealla brittiläisten. Mm. saksalaisille, italialaisille ja jenkeille on kullekin omat osastonsa.

  

 Rekonstruktio uusiseelantilaisen lentäjän Keith Caldwellin ihmepelastautumisesta, kun hän tasapainotti vaurioitunutta konettaan seisomalla toisen siiven päällä. Hän selvisi pakkolaskusta vammoitta.

   

 Rekonstruktio Punaisen Paronin alasampumisesta, jonka jälkeen australialaiset sotilaat ryöväsivät "matkamuistoja" kaikkien aikojen kuuluisimman hävittäjälentäjän koneesta ja tavaroista.

  

 Aito satavuotias kangasristi, joka leikattiin irti Punaisen Paronin lentokoneesta sen alasampumisen jälkeen. Alla myös muita hylystä poimittuja tavaroita, kuten nimikoitu nenäliina.

  
Olin Pictonissa yötä Bed & Breakfast -majatalossa, jonka omistaa sympaattinen ja ystävällinen vanha pariskunta Glen ja Gary. Olin päivän ainoa vieras, joten sain heiltä oikein viiden tähden kohtelun. Emäntä Glen oli jopa laittanut vierailuni kunniaksi eteiseen vierekkäin Uuden-Seelannin ja Suomen lipun, mistä annoin isot kehut.

   

 Erään asiakkaan majataloon unohtamat kengät uusiokäytössä

Tänään jätin vuokra-autoni Pictonin satamaan ja seilasin vajaan kolmen ja puolen tunnin matkan Cook Strait -salmen yli Wellingtoniin. Väliä operoi kaksi lauttafirmaa Bluebridge Ferries ja Interislander, jotka molemmat mainostavat laivamatkan maisemia henkeäsalpaavan upeiksi. Matka ei valitettavasti kuitenkaan ollut kovin henkeäsalpaava, sillä päivä oli pilvinen ja kylmä, eikä saarien läpi pujottelu oikeastaan eronnut aivan hirveästi Turun tai Helsingin saaristossa pujottelusta Viikkarilla tai Siljalla. Tosin tällä laivalla matkustajat olivat selvinpäin.

Viimeiset Eteläsaaren kivikot ennen avomerta. Pohjoissaaren maaperä häämöttää kaukana horisontissa.

   

Jos meinaatte joskus kulkea tämän laivamatkan, kannattaa valita Bluebridge mielummin. Vaikka lippuhinnat ovat molemmilla 50-65 taalan luokkaa, on Interislander ensinnäkin yleensä hieman kalliimpi, ja wifi-netin käyttö maksaa erikseen. Lisäksi Interislanderin terminaali Wellingtonissa on luvattoman kaukana keskustasta, eikä sinne tai sieltä pääse liikkumaan kuin taksilla tai yhtiön maksullisella shuttle-bussilla. Bluebridgen terminaali taas on lähes keskustassa, sen liput ovat keskimäärin hieman halvempia kuin kilpailijallaan, ja netin käyttö laivalla ja terminaalissa on ilmaista. Itse valitsin kuitenkin Interislanderin puhtaasti aikataulusyistä, mutta niinhän siinä sitten kävi, että laiva oli lähes kaksi tuntia myöhässä.

Wellington on Uuden-Seelannin pääkaupunki, vaikka se on maan suurinta kaupunkia Aucklandia huomattavasti pienempi. Huomenna tutustun paikkoihin tarkemmin.

- Maikou

 Katu Wellingtonissa...

  

...jonka inspiroimana päätin käydä syömässä lautasellisen jänispastaa!